Kotitalousvähennys
Tiedot perustuvat Verohallinnon antamaan ohjeeseen. Ohjeen löydät Verohallinnon sivuilta, hakemalla numerolla 74/32/2006.
Lisätietoja voi lukea myös Veronmaksajain Keskusliiton sivuilta.
Mistä vähennystä?
Kotitalousvähennykseen oikeuttaa tavanomainen kotitaloustyö, jota tehdään kodin ja siellä asuvien henkilöiden hyväksi. Tällaisia töitä ovat esimerkiksi kotisiivous, ruuanvalmistus, pyykinpesu ja kauppa-asiointi. Vähennystä voi saada myös vanhemmille tai isovanhemmille ostetuista palveluista.
Kenelle vähennystä?
Vähennystä ei saa henkilö joka on saanut välittömästi samaan työsuoritukseen omaishoidon tukea, lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tukea (hoitorahaa, -lisää tai kunnallista korotusta), palkkatukea tai yhdistelmätukea. Vähennyksen estää myös kunnan myöntämä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluseteli. Nämä tuet eivät estä vähennystä muissa kuin niissä töissä, joihin tuki on saatu. Siten esimerkiksi siivoojalle maksetusta palkasta voi saada vähennyksen omaishoidon tuesta riippumatta, jos siivouksesta ei ole sovittu hoito- ja palvelusuunnitelmassa.
Paljonko vähennystä?
Kotitalousvähennys on 60% kustannuksista.
Vuoden 2009 alusta kotitalousvähennyksen enimmäismäärä on 3000 euroon / henkilö. Pariskunnan enimmäisvähennys on tällöin 6000 €.
Vuoden 2009 alusta kotitalousvähennyksen enimmäismäärä on 3000 euroon / henkilö. Pariskunnan enimmäisvähennys on tällöin 6000 €.
Kotitalousvähennyksessä on 100€ vuosiomavastuu.
Esimerkki vähennyksestä
Alla olevasta taulukossa on laskelma perussiivouksen kustannuksista ja niiden korvattavuudesta. Taulukko on laadittu tehtävään kulutetun ajan perusteella.
| Aika, tuntia | Hinta | Korvaus | KULUT |
|---|---|---|---|
| 2 | 70€ | 42€ | 28€ |
| 3 | 105€ | 63€ | 42€ |
| 4 | 140€ | 84€ | 56€ |
| 5 | 175€ | 105€ | 70€ |
| 6 | 210€ | 126€ | 84€ |
| 7 | 245€ | 147€ | 98€ |
| 8 | 280€ | 168€ | 112€ |
Laskelmassa ei ole otettu huomioon kotitalousvähennyksen 100 euron vuosiomavastuuta.
Kulut-sarakkeella tarkoitetaan palvelulle jäävää lopullista hintaa, kun asiakkaan verotuksessa on otettu kotitalousvähennys huomioon.
Avuksi.com Oulu | Kiilakiventie 1, 90250 Oulu | 0440 681 673 | Fax (08) 376 266
Yrityksemme on ennakkoperintärekisterissä
Yrityksemme on ennakkoperintärekisterissä

© Avuksi.com Oulu
